Reilu Teko -keräyksessä ennätykselliset 779 000 kiloa muovia talteen
Kuva: Mikko Käkelä
Tämän vuoden Reilu Teossa kerättiin 779 000 kiloa maatalouden lannoite- ja siemensäkkejä, mikä on yli 100 000 kiloa enemmän kuin edellisenä vuonna. Se on myös Reilu Teko -keräyshistorian suurin määrä. Kaikki suomalaisilta maatiloilta kerätty muovi menee jatkokäsittelyn kautta uusiokäyttöön. 4H-järjestöjen ja Yara Suomen koordinoimassa keräyksessä työllistyy vuosittain iso määrä nuoria.
Poikkeustilanteesta huolimatta 4H-yhdistykset ja niiden palkkaamat nuoret ahkeroivat kesällä 2020 Reilu Teko -lannoite- ja siemensäkkikeräyksen parissa. Keräykseen saatiin huikeat 779 000 muovia jatkokäsittelyä varten. Keräysmuovista valmistetaan Lassila & Tikanojan laitoksella esimerkiksi vannenauhaa saha- ja rakennusteollisuuteen.
Kuluneen vuoden aikana säkkikeräykseen osallistui 140 suomenkielistä 4H-yhdistystä eri puolella Suomea, ja 14 Finlands svenska 4H:n yhdistystä. Keräyspisteitä oli yhteensä 240, eli monella yhdistyksellä oli useampi kuin yksi keräyspiste.
”Vuoden 2020 Reilu Teko -keräyksessä saimme jälleen kerran kunnioitettavan määrän säkkejä kasaan. Määrä on tänä vuonna suurin koko säkkikeräyksen historiassa. Keskustelu luontoon joutuneen muovin ympäristöhaitoista on osaltaan varmasti kasvattanut halua osallistua keräykseen. Haluan kiittää viljelijöitä, 4H-järjestöjä ja yhteistyökumppaneita keräyksen onnistumisesta”, Yara Suomen kaupallinen johtaja Timo Räsänen sanoo.
Nuoret työllistyvät ja tekevät konkreettisia ympäristötekoja
Vuoden 2020 keräyksen tulokset julkistettiin poikkeuksellisesti koronaepidemian takia virtuaalitilaisuudessa, jossa kuultiin Reilu Teon pitkäaikaisen suojelijan, maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallion tervehdys.
”Reilu Teko -säkkikeräys on ollut kiertotalouden todellinen edelläkävijä. Muovia on kerätty vuosikymmenten varrella lähes 40 miljoona kiloa. Tämän vuoden kaikkien aikojen suurimmasta kilomäärästä olen erittäin ylpeä ja se luo uskoa, että tämä tärkeä ympäristötyö tulee varmasti jatkumaan tulevinakin vuosina”, Husu-Kalliokommentoi.
Yaran Timo Räsänen paljasti tilaisuudessa 4H-järjestölle keräyksen tuoton, 160 485 € euroa. Reilu Teon tuotto käytetään keräykseen osallistuneiden nuorten palkkoihin ja 4H-nuorisotyön tukemiseen. Yhteensä Reilu Teon kautta työllistyi 141 nuorta vuonna 2020.
”Säkkien kierrättäminen on hyvä ja ilmainen tapa maanviljelijöille osallistua ympäristötalkoisiin, tukea paikallisen 4H-yhdistyksen toimintaa ja työllistää nuoria. Haluamme 4H:ssa tarjota nuorille työllistymismahdollisuuksia heidän omilla asuinpaikkakunnillaan. Reilu Teko -keräys on myös erinomainen tapa lisätä nuorten ymmärrystä kiertotaloudesta”, sanoo Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski.
Kunniamaininnat kolmelle 4H-yhdistykselle
Yara palkitsee joka vuosi 4H-yhdistyksiä Reilu Teko -keräyksen yhteydessä. Palkintokategorioina ovat olleet suurin nousija sekä vuoden tulokas. Tänä vuonna uutena kategoriana lanseerattiin vuoden työllistäjä.
Siilinjärven 4H-yhdistyssai kunniamaininnan tultuaan uutena keräyspaikkana mukaan toimintaan. Toisen kunniamaininnan sai Lemin 4H-yhdistys, joka moninkertaisti keräysmääränsä 50 000 kiloon. Vuoden työllistäjänä palkittiin Östnylands 4H, joka työllisti Reilu Teon kautta 4 nuorta ja maksoin heille 1200 euroa palkkaa. Kaikki kolme yhdistystä palkittiin 500 euron lahjashekillä.
Säkkikeräyksessä ovat mukana Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H, paikalliset 4H-yhdistykset ja Yara Suomi Oy. Keräykseen osallistuvat myös Hankkija Oy, Lantmännen Agro Oy, Tilasiemen Oy, Lassila & Tikanoja ja Maaseudun Tulevaisuus.