K-ryhmä, Lassila & Tikanoja ja Orthex haastavat yritykset muovinkierrätystalkoisiin: Leikkokukkaämpärit saavat uuden elämän

K-ryhmä, Lassila & Tikanoja ja Orthex yhdistävät voimansa kiertotalouskokeilussa, jossa K-kauppojen leikkokukkaämpärit saavat uuden elämän kukkaruukkuina. Kokeilulla yritykset haluavat kannustaa kotimaisia toimijoita yhä aktiivisempaan innovointiin muovin kierrätyksessä ja ilmastonmuutoksen torjunnassa. Vuodessa muovisia leikkokukkaämpäreitä kulkeutuu K-ruokakauppoihin liki 300 000 kappaletta. Kierrätysmuovista valmistetut ämpärit muodostivat selkeän hukkavirran, sillä tähän saakka ne ovat päätyneet käyttönsä jälkeen energiajätteeksi. Yhteisen innovoinnin

Muovin kierrätykseen vauhtia – Funlightin ja Ekströmsin pulloista saa jatkossa pantin

Kuva: Funlight- ja Ekströms-mehupullot muuttuvat pantillisiksi Orkla Suomi muuttaa syksyn aikana Funlightin ja Ekströmsin muoviset mehutiivistepullot pantillisiksi. Palautetun mehupullon pantti on 20-40 senttiä, ja ensimmäiset pantilliset pullot ilmestyvät kauppoihin lokakuussa. Uudistuksella halutaan lisätä muovin kierrätystä ja uusiokäyttöä. Pantillisten juomapakkausten kierrätysjärjestelmä laajentui vuoden 2019 alussa koskemaan myös PET-muovista, lasista tai alumiinista valmistettuja hedelmä- ja kasvismehuja sekä

Ympäristöministeriö arvioi keinoja suitsia kertakäyttömuovien aiheuttamaa roskaamista

Ympäristöministeriön tilaamassa selvityksessä esitetään vaihtoehtoja, miten EU:n kertakäyttömuovien kulutusta rajoittavan direktiivin* voisi toteuttaa Suomessa. Merenrannoilta löytyvistä roskista noin 80 prosenttia on muovia, mihin kesällä 2021 voimaan tulevalla direktiivillä halutaan puuttua. Lisäksi direktiivin tavoitteena on edistää kiertotaloutta ja yhtenäistää tuotesääntelyä EU:n sisämarkkinoilla. Selvityksen ovat laatineet Ekoleima Ay, Enlawin Oy ja Pidä Saaristo Siistinä ry. Direktiivi edellyttää

JUJO THERMAL INVESTOI KIERRÄTETTÄVÄN JA BIOHAJOAVAN SHIELDPLUS®-PAKKAUSMATERIAALIN TEOLLISEN TUOTANNON KÄYNNISTÄMISEEN

Investointi kohdistuu laitteiston ja laaduntarkkailun kehittämiseen SHIELDPLUS®-tuotesarjan tuotannon käynnistämiseksi. Investoinnin määrän arvioidaan olevan noin 5 miljoonaa euroa. Investointiprojektin tavoitteena on valmistua kesäkuussa 2020, jolloin käynnistetään SHIELDPLUS®-tuotesarjan teollinen tuotanto. Investointi SHIELDPLUS®-tuotesarjan teollisen tuotannon aloittamiseen tukee Jujo Thermalin strategista tavoitetta tarjota asiakkailleen vastuullisia ratkaisuja. Viime maaliskuussa Jujo Thermal tiedotti, että se on aloittanut SHIELDPLUS®-tuotesarjan tuotekehityksen ja testauksen.

Lidl poistaa muovikorkit laktoosittomista maitojuomatölkeistä. Korkiton tölkki säästää vuosittain muovia yli 30 000 kiloa

Lidl poistaa muovikorkit laktoosittomista maitojuomatölkeistä. Korkiton tölkki säästää vuosittain muovia yli 30 000 kiloa. Lidl luopuu oman Pohjolan Meijeri -merkkinsä maitojuomatölkkien muovisista korkeista. Korkit poistetaan kaikista laktoosittomista maitojuomista sekä laktoosittomasta piimästä. Korkit jäävät historiaan lokakuun aikana. – Siirtymällä muovikorkeista perinteisempään tölkkimalliin vähennämme muovijätettä yli 30 000 kiloa vuodessa. Konkreettisesti luku vastaa yhteensä yli 60 lehmän painoa, kertoo

Kansainvälinen kuluttajatutkimus: Suomalaiset kierrättävät ahkerasti ruokapakkauskartonkia ja toivovat uusiutuvia materiaaleja

Kemiran kuluttajille teettämän kansainvälisen kyselyn mukaan suomalaisista 70 prosenttia on sitä mieltä, että vastuu muovin vähentämisestä ruokapakkauksissa on pääasiassa ruokabrändeillä. Suomalaisnaisista jopa puolet olisi myös valmis maksamaan tuotteesta enemmän, jos ruokapakkaus olisi tehty uusiutuvasta materiaalista, kuten puukuidusta. Ruoan tuotannon lisäksi myös sen pakkaamisella on suuri merkitys tuotteen ympäristöjalanjälkeen. Sekä pakkaus että pakkauksen koko voivat vaikuttaa

Elinkaarianalyysin mukaan paperikupilla on pienin hiilijalanjälki – ja kierrättäminen pienentää sitä entisestään

Huhtamaki osallistui elinkaarianalyysiin, jossa tutkittiin eri materiaaleista valmistettujen kahvikuppien hiilijalanjälkeä kokonaisuudessaan. Tutkimuksen mukaan paperikupin hiilijalanjälki on usein pienin ja kierrättäminen käytön jälkeen pienentää sitä 54 %:lla. Huhtamaki esitteli vastikään täysin uusiutuvasta materiaalista valmistetun, kasvipolyeteenipäällystetyn FutureSmart-paperikupin. VTT:n vuosina 2018-2019 toteuttaman elinkaarianalyysin tilasivat Huhtamaki ja Stora Enso. “Monessa päivittäisessä käyttötilanteessa paperikupeilla on pienin hiilijalanjälki. Ne ovat myös

DS Smith on julkaissut raportin muovin vähentämismahdollisuuksista vähittäiskaupassa

  DS Smithin julkaisema raportti ‘Miten korvata ongelmallinen muovi’, valmistui yhteistyössä johtavan kasvustrategian konsulttiyrityksen White Spacen kanssa. Raportti tunnistaa muovipakkaukset, kuten tuoretuotteiden rasiat ja muovikääreet, jotka vähittäiskauppa voisi korvata vaihtoehtoisilla, uusiutuvilla materiaaleilla. Viisi tunnistettua kategoriaa kattaa yli 70 miljardia muovipakkausta (yli 1.5 miljoonaa tonnia) vuodessa, ja nämä korostuvat pakkausyrityksen näkökulmasta muovin vähentämisen ja vaihtoehtoisten pakkausratkaisujen

Tuore tutkimus: Nuoret haluavat ostaa elintarvikkeensa kartonkiin pakattuna

Kuvaaja: Niklas Palmklint (River Cresco) Yli puolet suomalaisista nuorista kertoo valitsevansa elintarvikkeensa mieluummin kartonkiin kuin muoviin pakattuna, selviää Stora Enson ja Valion teettämästä kyselytutkimuksesta. Pakkausmateriaalin uusiutuvuus on tärkeää erityisesti ilmastonmuutokseen huolestuneimmin suhtautuville nuorille. Toukokuussa 2019 toteutetun kyselytutkimuksen mukaan neljä viidestä 15–29-vuotiaasta suomalaisnuoresta on huolissaan ilmastonmuutoksesta. Hyvin huolissaan kuvaa olevansa puolet nuorista. Heistä kolme neljästä valitsee mieluummin

Tutkimus: Taskumattikokoiset pullot jäävät suomalaisilta palauttamatta

Suomi on maailman kärkimaita pullonpalautuksessa, kokonaispalautusasteen ollessa lähes 100%. Pieniä, taskumattikokoisia viina- ja vodkapulloja jää kuitenkin pantista huolimatta palauttamatta vuodessa miljoonia kappaleita. Syy heikompaan palautusasteeseen on käyttöyhteys: pieni, kevyt muovipullo on kätevä ottaa mukaan esim. retkelle tai kaupunkitapahtumaan, jossa pullo päätyy helpommin roskakoriin kuin palautusautomaattiin. Osana vastuullisuusohjelmaansa Altia käynnistää nyt ensimmäisen kuluttajille suunnatun kampanjan nostaakseen