Yhteystiedot: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: uusioparkki@victoriamedia.fi

Viking Line lahjoittaa 50 000 euroa Itämerelle ja siirtyy käyttämään hajoavia muovikasseja

  Viking Line lahjoittaa 50 000 euroa Itämeren ympäristötyöhön. Lahjoituksen vastaanottajat ovat ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry. ja Helsingin yliopiston meribiologinen tutkimusasema Tvärminnessä. Rahat tulevat muovikassien myynnistä laivoilla. Merikarvialla Suomessa valmistettavat kassit on tehty muun muassa kierrätetystä muovista, jossa osa raaka-aineesta tulee laivalla tapahtuvasta muovin kierrätyksestä. Materiaaliin on lisätty yksi aine, Poly-Bi, joka saa muovin hajoamaan

I love muovi -kampanja haastaa suomalaiset muovin lajittelun mestareiksi

Viime vuonna kantautui huolestuttavia uutisia maailman muovijäteongelmasta, mutta mikä tilanne on omassa maassamme? Suomen jätevoimalat eivät tällä hetkellä kykene nielemään sitä määrää jätettä, mitä tuotamme. Tutkimusten mukaan suomalaisten sekajätteestä jopa 70–80 % voitaisiin kierrättää. Suomi on myös eurooppalaisessa vertailussa muovinkierrätyksen häntäpäässä. Nyt on tullut aika toimia ja saada Suomi muovin lajittelun kärkijoukkoon! Huhtikuussa valtakunnallinen I

Muovipakkausten määrä kotien sekajätteessä vähentynyt yli 30 prosenttia – tämä selvisi HSY:n tekemässä tutkimuksessa sekajätteen koostumuksesta

Muovipakkausten määrä sekajätteessä on vähentynyt selvästi viime vuosina. Muissa jätelajeissa ei ole merkittävää muutosta. Sekajätteen kokonaismäärä on sen sijaan vähentynyt. Nämä tulokset selvisivät Helsingin seudun ympäristöpalveluiden viime lokakuussa tekemästä kotien sekajätteen koostumustutkimuksesta.   Muovipakkausten määrä vähentynyt sekajätteessä vuodesta 2015 Helsingin seudun ympäristöpalvelut on tutkinut pääkaupunkiseudun kodeissa syntyvän sekajätteen määrää ja koostumusta vuodesta 2007 alkaen. Edellinen

Nestlé ja Veolia yhteistyöhön muovijätteen vähentämiseksi 11 maassa

Nestlé ja Veolia aloittavat yhteistyön muovijätteiden keräämisessä, lajittelussa sekä kierrätyksessä. Erityistä huomiota kiinnitetään joustomuovipakkausten kierrätykseen. Yhteistyöprojektit toteutetaan 11 maassa Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Euroopassa (UK:ssa). Yhteistyökumppanit selvittävät myös teknologioita toimivien kierrätysjärjestelmien rakentamiseksi eri maihin. Sellaisia ovat esimerkiksi kemialliset kierrätysmenetelmät, kuten pyrolyysi. Tällaiset ratkaisut auttavat Nestléä kasvattamaan muovisten vesipullopakkausten kierrätysmateriaalin osuutta 35 prosenttiin ja kaikkien

Ennätysmäärä paristoja ja akkuja kierrätykseen – reippaimmat kierrättäjät Savonlinnan ja Kemi-Tornion seudulla

Suomalaiset kierrättivät yli 1 480 000 kiloa paristoja ja akkuja vuonna 2018. Määrä kasvoi edellisvuodesta lähes 10 prosenttia ja on noussut tasaisesti joka vuosi. Reippaimmat kierrättäjät löytyivät viime vuonna Etelä-Savosta Savonlinnan seudulta. Eteläsavolainen vei vuoden aikana käytettyjä virtalähteitä kierrätykseen noin 540 grammaa, mikä on kaksinkertaisesti keskivertosuomalaiseen verrattuna. Jokainen suomalainen kiikutti keräyspisteille keskimäärin 270 grammaa käytettyjä virtalähteitä.

Nyt kiinnostavat kestohevipussit – Muovikassin vaihtoehdot kasvattavat suosiotaan

Noin vuosi sitten S-ruokakauppojen hedelmä- ja vihannesosastoille tuotiin asiakkaille pikkupussien ja biohevipussien rinnalle vaihtoehdoksi uudelleenkäytettävät kestohevipussit. Ne ovat edesauttaneet pienten muovipussien käytön vähenemistä. Totuttelemista uudelleenkäytettäviin pusseihin tarvitaan kuitenkin lisää. Myös varsinaisissa kauppakasseissa muovin vaihtoehdot osuvat asiakkaan käteen yhä useammin. Omia kassivalintojaan voi itse seurata Omat ostot -palvelussa. Kannatko kauppareissulla mukanasi kestokassia ja jopa kestohevipussia? Jos

S-ryhmä mukana kansainvälisessä muovisitoumuksessa

S-ryhmä on liittynyt mukaan kansainväliseen sitoumukseen, jonka tavoitteena on vähentää turhan muovin käyttöä, kehittää uudelleenkäytettäviä pakkauksia ja tehostaa kierrätystä. Ellen MacArthur Foundationin ja YK:n käynnistämässä sitoumuksessa on mukana jo yli 350 yritystä ja järjestöä. The New Plastics Economy Global Commitment -sitoumus tukee S-ryhmän tavoitteita muovin kertakulutuksen vähentämiseksi ja kiertotalouden edistämiseksi. ”Kestävä muovin käyttö on yhteinen

Stora Enso on allekirjoittanut kansainvälisen muoviroskan vähentämiseen tähtäävän sitoumuksen

Stora Ensolle sitoumus on yksi uusi tapa kamppailla maailmanlaajuista muovijäteongelmaa vastaan uusiutuvilla vaihtoehdoilla. Stora Enso kehittää yhdessä asiakkaiden ja toimittajien kanssa kiertotalouteen perustuvia, vähähiilisiä korvaajia muovipakkauksille. Materiaalina käytetään vastuullisesti hoidetuista metsistä ja puuviljelmiltä hankittua puukuitua. Global Commitment -sitoumus, samoin kuin EU:n päätös kieltää kertakäyttömuovit, kertoo kasvavasta tarpeesta löytää korvaavia vaihtoehtoja muoville. ”Stora Enso toimii biopohjaisen

Serlan uusi pakkauskääre hyödyntää kierrätettyä muovia ja uusiutuvaa raaka-ainetta

Serla vastaa kasvavaan vaihtoehtoisten pakkausmateriaalien kysyntään tuomalla markkinoille uudenlaisen pehmopaperipakkauksen. Serlan Green pack -nimeä kantava uusi pakkauskääre hyödyntää kierrätysmuovia sekä uusiutuvaa raaka-ainetta, ja löytyy jo kauppojen hyllyiltä Serlan keltaisen WC-paperin pakkauksista.  ESSI Kiertokasseista tutun kotimaisen Amerplastin valmistama uusi pakkauskääre on pitkän tuotekehityksen tulos. – Kehittämämme uusi pakkausmateriaali sisältää kierrätettyä muovia ja uusiutuvaa raaka-ainetta. Kierrätetty muovi on peräisin

Jät­tees­tä raa­ka-ai­neek­si, kier­to­ta­lou­den tut­ki­muk­ses­ta ros­kal­le uusi elä­mä

Kuva: Boliden Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen ADCHEM-hankkeessa tutkittiin sinkinvalmistuksen jätteen, anodiliejun, puhdistamista ja jatkohyödyntämistä yhteistyössä Boliden Kokkola Oy:n kanssa. Yliopistokeskuksen soveltavan kemian tutkimusryhmä on mukana merkittävissä kansallisissa ja kansainvälisissä kiertotalouden tutkimushankkeissa. Tutkimuksessa on aina mukana yrityksiä, jolloin tulokset siirtyvät käytäntöön nopealla aikajänteellä. Business Finlandin rahoittamassa ADCHEM-hankkeessa tutkittiin sinkinvalmistuksen jätteen, anodiliejun, puhdistamista ja jatkohyödyntämistä yhteistyössä Boliden Kokkola