Yhteystiedot: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: uusioparkki@victoriamedia.fi

Ympäristönhallinta ja ekoteollisuus viitoittavat HSY:n Ämmässuon investointeja

Helsingin seudun ympäristöpalvelujen hallitus hyväksyi kokouksessaan 29.5.2015 Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen yleissuunnitelman vuosille 2015–2019. Hankkeet painottuvat HSY:n strategian mukaisesti Ämmässuon alueen ympäristön tilan sekä materiaali- ja energiatehokkuuden parantamiseen ja materiaalivirtojen lisääntyvään hyödyntämiseen. Jätteenkäsittelykeskuksen toiminta muuttui merkittävästi, kun Vantaan Energian jätevoimala otettiin käyttöön vuonna 2014. Ämmässuolle vastaanotettava jätemäärä on vähentynyt puoleen, koska suurin osa aiemmin loppusijoitetusta jätteestä ohjautuu

Delete ostaa ruotsalaisen MITABin ja vahvistaa asemaansa Pohjoismaissa

Delete on yksi Pohjoismaiden johtavista ympäristöpalveluyrityksistä, joka palvelee eri teollisuudenaloja, kiinteistöjä ja rakentamista. Nyt Delete vahvistaa läsnäoloaan Pohjoismaiden markkinoilla entisestään hankkimalla ruotsalaisen MITABin eli Miljö & Industriteknik AB:n. Gävlen ja Timrån toimipisteiden myötä Delete toimii nyt yhdeksällä paikkakunnalla Ruotsissa. – Deleten visio on olla johtava ympäristöpalveluyritys Pohjoismaissa ja nousta Ruotsissa teollisuuspalveluiden suurimmaksi toimijaksi. Vuoden 2015

NCC aloittaa jätteen vastaanoton Ohkolassa

Materiaaleja vastaanotetaan 1.6.2015 lähtien maanantaista perjantaihin klo 7-16. Ohkolassa otetaan vastaan puu-, betoni- ja tiilijätettä, kuormalavoja, tasolaseja, puhtaita maita sekä louhetta. ”Olemme erittäin iloisia voidessamme aloittaa kierrätystoiminnan Ohkolassa. Tämä tukee hyvin NCC:n visiota kestävästä kehityksestä,” sanoo NCC Recyclingin aluejohtaja Johanna Rusanen. ”Saamme nyt myös NCC:n omasta rakennustoiminnasta syntyvät jätteet kierrätettyä mahdollisimman tehokkaasti.” Kesäkuun alusta lähtien

:KATSO VIDEO: Jäteöljystä jopa kolmannes jää kierrättämättä – valtio menettää vuosittain kuusi miljoonaa euroa verotuloja

Öljyjäte noudetaan veloituksetta ilman käsittelymaksuja, kun noudettava määrä on vähintään 200 litraa. Jäteöljyä kerätään säilöautolla ympäri maata. Kuvaaja: Jenni Pohtala, kuva: Lassila & Tikanoja Suomeen vuosittain tuotavasta 30 000 tonnista öljyä päätyy kiertoon vain 20 000 tonnia. Kolmannes jäteöljystä ohjautuu yhä enenevässä määrin pienpolttimiin korvaamaan kevyttä polttoöljyä. Tämä aiheuttaa valtiolle verotulojen menetyksiä ja lisää hiilidioksidipäästöjä. Jäteöljy

Tansaniaan suunnitteilla suomalaisvoimin jätettä hyödyntävä dieselin tuotantolaitos

Tämän tiimin johdolla valmistuu jätteistä dieseliä tuottava laitos Tansaniaan. Kuvassa vasemmalta projektikoordinaattori Jukka Ålander, hallituksen puheenjohtaja Risto Kauppila, RH- Hallit Oy, professori Arto Lahti, Aalto yliopisto ja Ilkka Stauffer, Ecoinnovations. Tansanian pääkaupunkiin Dar Es Salamiin suunnitellaan jätteistä dieseliä valmistavaa tuotantolaitosta. Hankkeessa on mukana kouvolalainen RK- Halli Oy, jonka hallituksen puheenjohtaja Risto Kauppila haluaa olla edistämässä